lauantai 23. huhtikuuta 2016

DAY 15; ROAD CONSTRUCTION

Heippa pitkästä aikaa taas! :) Tää viikko on taas mennyt yhtenä hujauksena ohi, ja viimoset päivät Kroatiassa alkaa pikkuhiljaa olemaan käsillä, huh! Toisaalta on haikea jättää kaikki kaverit ja tutut tänne, mutta toisaalta on kiva päästä taas kotiin. Kuviakin mä oon saanut napsittua tässä matkan varrella ihan huimasti, ja toivonkin että ootte tykänny tästä blogista! :)

Alotetaampa nyt kuitenkin tarkastelemaan maanantaita.

Maanantaina me mentiin taas uuteen paikkaan, se oli vähän lähempänä meidän asuntolaa kuin edelliset paikat, matkaa ehkä joku kilsa vaan. Siellä ei varsinaisesti tehty mitään töitä, vain niitä surullisen kuuluisia paperitöitä. Joten aamulla esittäydyttiin pomoille ja muille työntekijöille, ja vaihdettiin muutama sana Suomesta ja kuulumisista. Sitten lähdettiin pomon kanssa läheiselle tietyömaalle, jossa hän kertoi ja esitteli asfaltin teon alusta loppuun. Myöskin työt ennen asfaltin lisäystä käytiin läpi. Oli muuten huimaa seurata koko prosessia vierestä! :)

Sen lisäksi käytiin maanantaina vähän kiertelemässä kaupunkia, hän näytti meille millaista on missäkin ja kertoi firmasta ylipäätäänsäkin. Käytiin myös samalla Kroatian vanhimmalla hautausmaalla, jonne oli vuonna 2013 haudattu 355 000 ihmistä ja hirmusesti kuuluisuuksia!

Semmoinen oli meidän maanantai :)








Entistä asfalttia rouhiessa koneen terät osuivat yhteen "kanteen" ja se meni rikki.


"Viimeistelijä" työssään :)



Valmista asfalttia :)


Pikkujyrä!








Hautausmaa






Krematorion lähellä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risut & ruusut tervetulleita, risut tosin asiallisina! :)